Hämeen ELY-keskuksella ja Leader-ryhmillä noin kymmenen miljoonaa jaettavaksi maaseudun kehittämiseen tälle vuodelle
Hämeen ELY-keskuksella ja neljällä Leader-ryhmällä on tänä vuonna käytettävissä noin kymmenen miljoonaa euroa maaseutualueiden kehittämiseen. Hanke- ja yritystukien avulla tuetaan esimerkiksi maaseutualueiden elinvoimaa ja viihtyisyyttä sekä tehdään ympäristö- ja ilmastotekoja. Jaettavissa oleva tukisumma tarkentui maa- ja metsätalousministeriön käytettävissä olevia myöntämisvaltuuksia koskevan päätöksen myötä.
”Tiettyihin tukityyppeihin, kuten yritys- ja viljelijäryhmähankkeiksi hakemuksia ei ole juuri tullut. Lisäksi alueen tukikelpoisia yrityksiäkin olisi mahdollista tukea vielä enemmän”, kertovat kehittämispäällikkö Timo Kukkonen ja rahoitusasiantuntija Kari Palvaila ELY-keskuksesta.”
Hämeen Leader-ryhmillä yli kolme miljoonaa jaettavaa paikalliseen kehittämiseen kunnissa ja kylissä
Tänä vuonna Hämeen Leader-ryhmillä on käytössä noin 3,3 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen. Pääosin Päijät-Hämeessä toimivalla Päijänne-Leader ry:llä rahaa on käytettävissä noin 1,5 miljoonan euron edestä. Hämeenlinnan seudulla toimivalla Linnaseutu ry:llä, Lounais-Hämeessä toimivalla LounaPlussa ry:llä ja Riihimäen seudulla sekä Uudellamaalla toimivalla EMO ry:llä on hanke- ja yritystukiin jaettavissa kullakin suunnilleen 600 000 euroa.
”Leader-tuki on konkreettinen tapa sitouttaa EU-rahoitusta omalle kotiseudulle. Päätökset tuettavista kohteista tehdään paikallislähtöisesti ja varat jäävät aidosti lähelle. Kauttamme on tällä kaudella jo moni yhdistys saanut tukea toimintaansa ja yritystuetkin liikkuvat jo paremmin.”, kertoo Linnaseutu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Pakari. ”Yritystoiminta on vahvasti esillä esimerkiksi Hämeen yrittäjien hankeessa Kolmen seutukunnan elinvoimaa , jossa tuodaan yrittäjyyskasvatusta kouluihin ja vahvistetaan paikallisia palveluita yhdessä paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa.”
Linnaseudun toimialueeseen kuuluvat Hattulan ja Janakkalan kunnat kokonaan ja Hämeenlinnan kaupungin maaseutualueet. Linnaseutu toimii myös Europe Direct Häme & Pirkanmaa -EU-tietopisteenä.
Koko tiedote: maaseutu.fi/hame
Lisätietoja: Jussi Pakari 041 4688 300, toimisto@linnaseutu.fi
