Kummitustarinat kertomusperinteenä
Tarinat ovat osa elävää kansanperinnettä. Tarinoilla ja saduille on ollut osansa niin ajanvietteenä kuin opettavaisina esimerkkeinä ja varoituksina. Kauhutarinat ovat keskittyneet varoittamaan vaaranpaikoista ja käsittelemään tuntemattoman pelkoa, mutta niiden pääasiallinen tarkoitus on ollut leikittää mielikuvitusta ja viihdyttää.
Ennen vanhaan maaseudulla kiersi monenlaisia tarinoita kummallisista ja selittämättömistä tapahtumista. Tarinoimisella pyrittiin tekemään tapahtumia ymmärrettäviksi sekä käsitettävissä oleviksi. Ne toimivat varoittavina esimerkkeinä, siitä miten tuli pysyä kaidalla polulla eikä missään nimessä kannattanut yön selkään juosta. Tarinoiden voima kumpuaa niiden arkisuudesta, siitä mitä kaikki ovat kokeneet ja pystyvät aistimaan itse.
Kauhutarinat ovat monipuolista kertomaperinnettä, niillä on selitetty outoja asioita sekä soveliaisuuden rikkeitä.
Ne ovat kertoneet myös sukuriidoista kansaperinteen keinoin, vierittäen vastuun perheen ulkopuolelle.
Ne ovat kertoneet lasten maailmasta lasten silmin, mustista pelottavista hahmoista kumpuavat painajaiset ovat toimineet selityksinä milloin kolttosille milloin ahdistaville tilanteille.
Ne ovat selittäneet outoja kohtaamisia, joita ei ole haluttu ymmärtää.
Ne ovat olleet varoittavia esimerkkejä väärinkäyttäytyvistä kyläläisistä ja näiden tekojen vaikutuksista.