Ajan patina -hanke julkaisee vanhanajan sanomalehdyköitä eri teemoista tapahtumiin jaettavaksi ja kotiinviemisiksi.
- valmistui vanhanajan joulutapahtumaan Hauholle Halpparin taloon joulukuussa 2017
- tehtiin entisajan juhannusperinteitä esittelevälle markkinaosastolle kesäkuussa 2018
- valmistui Taaran markkinoille Janakkalaan syyskuussa 2018 kertomaan Laurinmäen ja Taaran historiasta sekä sadonkorjuuperinteistä ja kekristä
Ajan patinan sadonkorjuusanomat
- julkaistiin jakoon Taaran markkinoille ja Mallinkaisten maalaismarkkinoille Janakkalaan sekä vanhoja kekriperinteitä esittelevälle luennolle Hämeenlinnaan syksyllä 2018
- kertoi vanhanajan jouluperinteistä Tuuloksessa Museo Eerolassa järjestetyssä vanhanajan joulutapahtumassa joulukuussa 2018
- kertoi vanhanajan laskiaisperinteistä Rengossa Härkätien museon ympäristössä järjestetyssä vanhanajan laskiaisriehassa maaliskuussa 2019
Lisälehtinen pääsiäissanomiin – pääsiäisviikon viettoa päivä kerrallaan
- valmistuivat Pääsiäisen päiväkahvit -luentotilaisuuteen sekä Kalvolan kirjastossa olleeseen wanhanajan pääsiäisperinteistä kertovaan näyttelyyn huhtikuussa 2019
Ajan patinan Pula-ajan Sanomat
- valmistui Lasten perinnepäivään sekä Pula-ajan puutarhaluennolle kesäkuussa 2019