Maaseudun yritystukien päätöksenteko käyntiin Hämeessä

Hämeen ELY-keskus aloittaa muiden ELY-keskusten tapaan päätöksenteon vuonna 2023 haetuista maaseudun yritystuista. Tukia hakeneille yrittäjille tietoa päätöksistä tippuu sitä mukaa, kun ELY-keskuksessa ehditään hakemuksia käsitellä.

”Jatkossa tavoitteena on, että yritystukien myöntöpäätösten käsittelyaika Hämeen ELY-keskukseen jätettyjen maaseudun yritystukihakemusten osalta on alle 50 päivää”, sanoo rahoitusasiantuntija Kari Palvaila Hämeen ELY-keskuksesta.

Maksua ei voi vielä hakea välittömästi päätöksen saatuaan, vaan se tulee mahdolliseksi vasta myöhemmin. Tällä hetkellä Hämeen ELY-keskukseen on jätetty yritystukihakemuksia 11 kappaletta. Yritystukea on haettu kahden ensimmäisen valintajakson aikana yhteensä 3,98 miljoonan euron kustannusten osalta 794 000 euroa. Hakemuksia on kohdistunut kumpaankin Hämeen maakuntaan ELY:n osalta.

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienet yritykset. Tukea on mahdollista saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin. Harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla on tällä ohjelmakaudella käytössä korotetut maaseudun investointituet. Esimerkiksi alle kymmenen henkilöä työllistäville mikroyrityksille tukitaso on edellä mainituilla tukialueilla 35 % ja pienille yrityksille 30 %.

”Maaseudun yritystukien tukipaletti tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea eri tilanteisiin. Olipa haaveena sitten yritystoiminnan käynnistäminen tai yrityksen toiminnan kehittäminen eteenpäin, kannattaa tukiin tutustua ja olla yhteydessä etukäteen ennen hakemuksen jättämistä ELY-keskukseen tai Leader-ryhmään. Maaseudun yritystoiminta on tärkeää molempien Hämeen maakuntien kannalta monessakin mielessä, ja myöntövaltuutta on hyvin jäljellä”, kannustaa Palvaila.

Maaseutu.fi/Häme -julkaisu kokonaisuudessaan täällä.

Linnaseudun kaikki yritystuet löydät täältä.